• Ehdotuksia ei ole, koska hakukenttä on tyhjä.

Huoltoasentajan pitkän uran salaisuus on hyvä työporukka ja luotettava talo

Kiinnostus tekniikkaan ja koneiden korjaamiseen toivat Sarlinille

Kompressoriasentaja Reima Koskela on asentanut, huoltanut ja korjannut Sarlinin asiakkaiden kompressoreja jo 23 vuotta. Ensimmäinen työpäivä on muistissa kuin eilinen.

” Aloitin Sarlinilla tarkalleen 17.4.2001. Olin ollut Ehon leipomossa laitosmiehenä 12 vuotta ja iski iso halu kehittyä ja oppia uutta. Näin Hesarissa Sarlinin ilmoituksen ja heti tuli hyvä fiilis, että tuossa se nyt on. Sillä kertaa en heti saanut hakemaani työtä, mutta hetken päästä Sarlinilta soitettiin perään ja sillä tiellä olen edelleen.”

Reima palkattiin Sarlinille kompressoripuolelle huoltoasentajaksi. Reimalla on monipuolista kokemusta teknisestä käytännön työstä. Työuraa on kertynyt aiemmin levyseppähitsaajana, metallimiehenä ja laivanrakennuspuolella. Mutta erityisesti koneiden ja laitteiden parissa töiden tekeminen on kiinnostanut eniten ja vienyt mennessään.

”Kaikenlaisten koneiden korjaaminen on kiinnostanut minua aina. Toisinaan tulee kotonakin mietittyä, että miten tiettyjä asioita voisi teknisesti ratkaista. Joskus on mennyt yöunetkin, kun on ollut oikein mielenkiintoinen projekti työn alla”. 

Hyvässä työporukassa huumori lentää ja kaveria autetaan yllättävissä tilanteissa

Reima kehuu Sarlinin mukavaa työyhteisöä. Työkavereiden kesken on hyvä meininki, hurtti huumori lentää ja kaveria autetaan yllättävissä tilanteissa. Koskaan ei voi täsmälleen tietää, mitä laitteen tai laitteiston huollon, asennuksen tai korjauksen yhteydessä tulee eteen. Välillä omat kädet eivät vain edes käytännössä riitä. Siksi on hienoa, että työkaverit tulevat apuun ja yhdessä myös mietitään asiakkaan kannalta parhaita ratkaisuja.

”Meillä työporukan vaihtuvuus on ollut aika pieni. Se helpottaa yhdessä tekemistä, kun tunnemme toisemme hyvin ja tiedämme toistemme vahvuudet ja erikoisosaamiset. Meillä on hyvä porukka. Paineilma-asentajien ammattikunta on Suomessa kaiken kaikkiaan aika pieni. Tämä on vaativa ala, jossa pitää koko ajan olla tarkkana."

Vuosien varrella työ on muuttunut paljon. Tietotekniikka ja digitaaliset ratkaisut ovat tulleet kuvaan mukaan ja vaikuttavat sekä oman työn järjestelyyn että työn suorittamiseen. Nykyisin tarvitaan muutakin laajempaa osaamista kuin oma ydinosaaminen.

”Nuoremmat kollegat tuntevat nuo tietotekniset hommat minua paremmin ja jeesivät mielellään tällaista konkaria. He saavat sitten kokemuksen ääntä vastineeksi”, Reima virnistää.  

Vapaus ja luottamus työntekijöihin ovat tärkeitä motivaatiotekijöitä

Sarlin on osoittautunut hyväksi, vakaaksi ja luotettavaksi työnantajaksi ja kaikkea tätä Reima Sarlinissa arvostaakin. Työntekijöistä kannetaan huolta, yritys tarjoaa laajat työterveyspalvelut ja Sarlinilla työ on sopivasti itsenäistä - tekijään luotetaan.

” Minulle merkitsee paljon, että on tietty vapaus. Saan itse tehdä, suunnitella työn ja aikataulut.”

Ylimääräiset mutkat vaan turhauttavat suoraviivaista miestä.

” Täällä ei turhaan puututa jos homma pelaa. Muutenkin meillä on koko talossa matala hierarkia ja rento meininki”.

Reima kertoo oman motivaationsa koostuvan monista eri asioista. Ensinnäkin hän pitää työstään. Töihin on aina kiva tulla. Kun koneet, laitteet ja tilanteet tuntee kokemuksen ja osaamisen myötä hyvin, osaa myös ratkaista asiakkaan ongelmia.

Pitkät ja luottamukselliset asiakassuhteet ovat antoisia

Reima puhuu innostuneena myös asiakkaan luottamuksen merkityksestä. Pitkä ura Sarlinilla on tuonut mukanaan pitkiä ja antoisia asiakassuhteita.

”Asiakas tietää, että tunnen heidän tilansa, sääntönsä ja järjestelmänsä, ja että osaan liikkua alueella itsenäisesti. Asiakkaalle on äärimmäisen tärkeää, että tuotanto ei keskeydy ja aiheuta lisäkustannuksia. Kun tuttu huoltoasentaja on talossa, he luottavat, että työt hoituvat fiksusti ja saumattomasti. Ja kun saan hommat rullaamaan ja näen työni tulokset, niin tuleehan siitä hyvä fiilis.”

Vaikka työvuosia on kertynyt, Reima pitää uuden oppimisesta ja työn haastavuudesta.
"Uusi tekniikka vaatii myös uuden oppimista, koska kaikki laitteet pitää tuntea ja hallita. Paineilma on tekniikkana hieno juttu."

Mikä on saanut Reiman pysymään yli 20 vuotta huoltoasentajana Sarlinilla?

”Kyllä se on tämä työporukka, mielenkiintoiset työtehtävät ja hyvä, luotettava talo.  Tässä työssä on parasta se, että saan tehdä monenlaisia asioita. Säännöllisen ennakkohuollon tehtävä on ehkäistä koneiden vikaantumisia. Joskus tulee kuitenkin eteen kompressoreita, jotka ovat rikkoutuneet. Vian etsintä voi joskus olla todella haastavaa, mutta kun sen saa selvitettyä ja kompressorin kuntoon, siitä saa hyvän mielen."

Reima on rehti, käytännön mies ja hän miettii pitkään omaa asennettaan työhön. Erityistä elämän mottoa hänellä ei varsinaisesti ole, mutta hänelle on ominaista ja tärkeää tehdä parhaansa tilanteessa kuin tilanteessa.